Pienten lasten uloshengitysvaikeuksista väitellyt Pasi Lehtinen:
Ajoissa aloitettu lääkehoito ehkäisee astman puhkeamista

Hengitystieinfektioihin liittyy usein viruksen laukaisema uloshengitysvaikeus, joista osa lapsista kärsii toistuvasti. Uusiutuvien uloshengitysvaikeuksien taustalta löytyy yleensä astman riskitekijöitä tai rinoviruksen aiheuttama infektio.

Pienen lapsen kanssa lähdetään lääkäriin useimmiten hengitystieinfektioiden takia. Eniten lapset sairastelevat talvikuukausina, ja ensimmäiset tautitapaukset ilmenevät yleensä syyskuussa päiväkotien ja koulujen aloitettua toimintansa.

– Perusterve lapsi sairastaa vuodessa 6–7 hengitystieinfektiota. Yleensä lapsi paranee taudista muutamassa viikossa ilman erityisiä ongelmia, lasten infektiosairauksien erikoislääkäri Pasi Lehtinen sanoo.

Lasten hengitystieinfektiot ovat pääsääntöisesti viruksen aiheuttamia, joten taudin hoitoon riittää usein pelkkä lepo ja tilanteen tarkkailu.

– Antibiootit eivät tehoa viruksiin, joten virusinfektioihin niitä ei pidä määrätä. Ongelmallista on kuitenkin se, että osalla lapsista pitkittyneeseen virustautiin voi liittyä bakteeri-infektio, esimerkiksi välikorvatulehdus. Noin kolmasosa korvatulehduksistakin paranee itsestään, mutta kaksi kolmasosaa vaatii antibioottihoitoa. Taudin pitkittyessä lapsi on siis hyvä käyttää lääkärissä, jotta hän saa tarvittaessa asianmukaisen lääkehoidon, Lehtinen huomauttaa.

Virus voi laukaista hengitysvaikeuden

Osalla lapsista hengitystieinfektio saattaa laukaista myös sairaalahoitoa vaativan uloshengitysvaikeuden.

– Hengitystieinfektioihin liittyvä akuutti uloshengitysvaikeus on itse asiassa yleisin syy pikkulasten sairaalahoitoon. Uloshengitysvaikeuksien taustalla on lähes poikkeuksetta jokin virus. Eniten infektioita aiheuttavat rino-, entero- ja RS-virukset, Lehtinen kertoo.

Lehtisen tuoreessa väitöstutkimuksessa alle 3-vuotiaiden lasten uloshengitysvaikeuksien taustalta löytyi virusinfektio yhdeksässä tapauksessa kymmenestä. Alle vuoden ikäisillä yleisin taudinaiheuttaja oli joka toinen vuosi epidemiaksi äityvä RS-virus. Yli yksivuotiailla infektioita aiheutti eniten rinovirus, ja sekavirusinfektio todettiin noin neljäsosalla.

– Lapsi on syytä viedä erikoislääkärin tutkittavaksi, jos hänen hengityksensä vinkuu tai vaikeutuu. Sen sijaan liman aiheuttamasta keuhkojen rohinasta ei ole syytä huolestua, jos lapsen yleiskunto vaikuttaa muuten hyvältä, Lehtinen sanoo.

Riskiryhmien tunnistaminen tärkeää

Sairaalahoitoa vaatineen hengitystieinfektion jälkeen noin 40–60 prosenttia lapsista kärsii uloshengitysvaikeuksista vielä leikki-iässä. Näillä lapsilla on yleensä astman riskitekijöitä, minkä vuoksi heidät olisi tärkeää tunnistaa ajoissa.

– Äidin astma, lapsen atopia ja alle vuoden ikä sekä rinovirusinfektio altistavat lapsen toistuville uloshengitysvaikeuksille. Tilanteen kehittymistä astmaksi voidaan mahdollisesti ehkäistä aloittamalla lääkehoito ajoissa, Lehtinen sanoo.

Väitöstutkimus osoitti, että eri virukset aiheuttavat lapselle samankaltaisen taudinkuvan, mutta uloshengitysvaikeuden hoitoennusteeseen ne vaikuttavat eri tavoin. Eri virusten ja astman riskitekijöiden vaikutusta hoitotulokseen ei ole tutkittu aikaisemmin.

– Prednisoloni-niminen kortisonihoito vähensi uusien kohtausten määrää rinovirusinfektiota sairastavilla lapsilla kahden kuukauden seurannan aikana, mutta sairaalahoidon pituuteen lääkehoidolla ei ollut vaikutusta. Muiden virusten kohdalla hoidon tehosta ei saatu näyttöä.

– Kahdentoista kuukauden seurannan aikana lääke näytti vähentävän merkittävästi toistuvaa uloshengitysvaikeutta rinovirustartunnan saaneilla ja ihottumaisilla lapsilla. Näitä riskiryhmiin kuuluvia lapsia pitäisi seurata tarkemmin ja puuttua tilanteeseen ajoissa.

Ongelmana on kuitenkin se, että toistaiseksi käytössä ei ole tarpeeksi luotettavia menetelmiä riskiryhmään kuuluvien lasten löytämiseksi riittävän varhaisessa vaiheessa.

– Rinovirusinfektio saattaa olla jopa merkittävämpi ennustava tekijä kuin allergia. Tämän vuoksi tarvitsisimme pikatestejä, joilla rinoviruksen aiheuttamat infektiot saataisiin seulotuksi. Näin saisimme hyödyllistä tietoa hoitosuunnitelmia varten jo heti ensimmäisen uloshengitysvaikeuden yhteydessä.

Hoito yksilöllistä

Pienten lasten uloshengitysvaikeuksien hoidossa ei ole olemassa yhtenäistä hoitokäytäntöä, vaan päätökset tehdään yksilöllisesti lasten oireiden ja hoitovasteen perusteella.

– Jatkuvan lääkehoidon tavoitteena on löytää pienin mahdollinen lääkeannos, jonka avulla lapsi pysyy oireettomana. Työ on usein melkoista hienosäätöä. Liikkeelle lähdetään yleensä kolmen kuukauden hoitokokeilulla. Oireiden palaaminen hoitokokeilun päätyttyä on vahva näyttö sen puolesta, että lääkitystä on aiheellista jatkaa, Lehtinen sanoo.

Uloshengitysvaikeuksia laukaisevia hengitystieinfektioita voidaan ehkäistä jonkin verran pitämällä huolta hyvästä käsihygieniasta. Esimerkiksi päiväkodeissa tehostetulla käsihygienialla on saatu aikaan hyviä tuloksia. Myös pienet ryhmäkoot vähentävät sairastavuutta.

– Lasten infektiolääkärin näkökulmasta olisi tosin ihanteellista, jos ainakin riskiryhmiin kuuluvat alle 3-vuotiaat lapset voitaisiin hoitaa kotona. Tällöin lapsen vastustuskyky saisi kehittyä ja vahvistua rauhassa.